Esko Nurminen Valtion velkaa pitää lyhentää. Sininen Tulevaisuus.

Millä tavalla pitkiä lomalentoja saataisiin vähennettyä?

Opettaja Johanna Heikkilä kirjoitti mielipidekirjoituksessa HS:ssa 17.11.2018 otsikolla Suomessa pysyy järjissään marraskuussa – Kaukomatkailu ei auta kestämään kaamosta, sillä sen vaikutus on päinvastainen:

"Itse en tiedä oikein mitään rentouttavampaa kuin päivän mittaisen hiihdon, patikoinnin, maastopyöräilyn tai lähes minkä tahansa muun ulkoilun jälkeen syödä hyvin, istua takkatulen ääressä, saunoa, lukea kirjaa ja mennä nukkumaan puhtaiden lakanoiden väliin."

Miten työpaikat voisivat edesauttaa sitä, että Suomessa syksyllä tai talvella vietetty loma virkistäisi riittävästi?

1) D-vitamiinin tason mittaukset verestä. Jos on liian alhainen, apteekista purkki D-vitamiinia.

2) Kirkasvalolamput. Niiden käyttö aloitettava heti syyskuussa.

3) Hyvä sisäilma.

4) Työtahti inhimillinen. Työntekijöiden kuunteleminen ja mukaan ottaminen päätöksentekoon koskien työympäristöä.

5) Etätyöpäivät mahdollisiksi. Jos edes yhtenä päivänä ihmiseltä säästyy 1,5 - 2 tuntia työmatkoihin käytettyä aikaa ja sen voi käyttää ulkoiluun, se vähentää väsymystä.

6) Terveelliset työpaikkalounaat. Omassa työpaikassani rajoitettiin makeutettujen jälkiruokien tarjoaminen yhteen päivään viikossa, muina päivinä tarjolla on hedelmiä. Hyvä asia.

7) Seniorivapaat. Nordeassa oli jo mainostettu seniorivapaita, mutta käyttöönotto peruttiin finanssikriisin iskettyä Eurooppaan.

8) Mahdollisuus vaihtaa lomaraha vapaapäiviksi.

9) Olisi hyvä, että pimeimpänä vuoden aikana olisi oikeus tehdä työpäivän aikana 20 minuutin kävely ulkona. Liikunnan hyödystä on ylipäätään suuri määrä artikkeleita, mutta samoin on päivänvalon saamisen hyödyllisyydestä. Erityisesti hyötyä kaamosväsyjille. Jos työnantaja ei halua antaa tehdä ulkoilua työajalla, jonkinlainen apu voisi olla edes siitä, että kävelyn voisi tehdä omalla ajalla, toisin sanoen ulkona oltu aika pidentäisi työpäivää.

10) Loman ottamisen ajankohdan joustavuus. Jos perhe ottaa loman joulun ja uuden vuoden välissä, olettaisin, että rantalomaa haluavat suunnistavat Thaimaahan. Jos koko perhe - mukaan lukien kouluikäiset - saisi lomaa marraskuussa, Kanarian sää ja lämpötila (22 - 24 astetta)  mahdollistaisi vielä rantaloman.

Lennot Kanarialle: 2 x 5.000 km = 10.000 km.

Lennot Thaimaahan (lentoaika 3 tuntia pidempi kuin Kanarialle): 2 x 8.000 km = 16.000 km.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (11 kommenttia)

Käyttäjän jlinjama kuva
Jussi Linjama

Sitkeä pinnistely kaamoksessa pitäisi palkita vapaalipulla kylpylään ja oikeudella ostaa sieltä virvokkeita verottomasti samaan tapaan kuin etelän lomakohteissa. Kyllä kerosiinia säästyisi.

Käyttäjän eskotnurminen kuva
Esko Nurminen

Niin ja tulee mieleen myös:
Voisihan se all inclusive kiinnostaa muuten Suomessakin joitakuita.

Käyttäjän jorikajanto kuva
Jori Kajanto

Varmasti aion mennä aina etelän lämpöön täältä pimeästä, kylmästä Suomesta, silloin kuin se vain mahdollista.

Käyttäjän eskotnurminen kuva
Esko Nurminen

Yksi matka vuodessa voi olla kohtuullinen, mutta niillä, jotka matkustaa useita kertoja pitkiä lentoja (esim. Nyt.fi:ssä kirjoittanut Ronja Salmi), voisi olla harkittavaa.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Millä tavalla pitkiä lomalentoja saataisiin vähennettyä?"

Lasketaan palkat niin alas ettei suomalaisilla ole varaa lentää.

Käyttäjän PerttiKannisto1 kuva
Pertti Kannisto

Millä tavalla pitkiä lomalentoja saataisiin vähennettyä?

Lisää veroja: "Helppoa kuin heinänteko, sanoi Suomen poliitikko".

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Porrastetusti lisää veroja. 12 tuntia verovapaasti vuoden aikana ja sen jälkeen nosten veron osuutta jokaisella lentokerralla tuntuvasti siten, että sillä on merkittävä vaikutus matkan hintaan ja kysyntään.

Käyttäjän eskotnurminen kuva
Esko Nurminen

Kannatettava ajatus.

Eräänlaisia Finnair-plus -pisteitä hirtehisesti sanottuna.

Tosin ei luultavasti saa kannatusta tällainen porrastus, koska se vaikuttaisi iso veli -valvonnalta. Siinä pitäisi olla tietokanta, kuinka paljon kukin on lentänyt vuodessa.
Toki teknisesti mahdollinen: vero voisi erääntyä, kun ylittää määrärajan lentämisessä ja vero voitaisiin periä viime kädessä muiden verojen kanssa.

Todennäköisin on lentovero jokaisesta lennosta tasasuurena per kilometri määräytyvä.

Käyttäjän MarttiHaverinen kuva
Martti Haverinen

Turha tyhjää jeesustella. Laitetaan kaikki lentokentät kiinni. Loppuu se turha lentomatkustaminen molempiin suuntiin. Matkailuala voi hieman ottaa takkiinsa, mutta mitäpä ei tehtäisi ympäristön ja ilmakehän eteen ja kaikki muu on tyhjänpäiväistä hurskastelua.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

"Lennot Kanarialle: 2 x 5.000 km = 10.000 km.

Lennot Thaimaahan (lentoaika 3 tuntia pidempi kuin Kanarialle): 2 x 8.000 km = 16.000 km."

- Mahtavaa! Olet juuri esitellyt tavan viherpestä Teneriffan-loma. Aion ottaa selityksen käyttöön heti: pieniähän-nämä-päästöt-ovat-verrattuna-muiden-kaukolentoihin.

Käyttäjän eskotnurminen kuva
Esko Nurminen

Meitä on monenlaisia, niinkuin voit tähänkin tulleista kommenteista päätellä. Kaikki eivät ole valmiita lopettamaan lomalentoja.

Ja: joku ajaa autolla 20.000 km vuodessa ja päälle lentoja 16.000 km.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset