Esko Nurminen Valtion velkaa pitää lyhentää

Kaikki blogit puheenaiheesta Radikaalisaarnaajat

Koraani, pähkinäpussi, hajuvesi ja kaksi keittiöveistä

"Islamilaisen terrorin puhtain muoto on itsemurhaisku. Se vetoaa erityisen voimakkaasti radikaaliin häviäjään, sillä se mahdollistaa sekä omien suuruuden haaveiden että itseinhon kanavoimisen. Pelkuruus on muuten viimeinen asia, mistä radikaalia häviäjää voi syyttää. Rohkeus, joka on hänelle niin tunnusomaista, on epätoivosta syntyvää rohkeutta. Hänen riemuvoittonsa on siinä, että häntä vastaan ei voi taistella eikä häntä voi rangaista, sillä siitä hän pitää itse huolen.

Suurmoskeija on valtakunnallinen asia – Millaista islamia levitetään Suomessa?

Suurmoskeijan rakentamiseen ei Suomessa pitäisi ryhtyä. Sen rakentamatta jättäminen olisi ennaltaehkäisyä, sillä moskeija-hanketta ympäröi paljon epäselvyyksiä, jotka aiheuttavat huolenaiheita. Yksi näistä huolenaiheista on sisäministeriönkin mukaan se, että rahat tulevat yhteiskunnasta, joka eroaa Suomesta huomattavasti. Esimerkiksi sisäministeriön poliisiosaston kehittämispäällikkö Tarja Mankkinen kysyy, miten se rahoitus vaikuttaisi moskeijan toimintaan?

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä