Esko Nurminen Valtion velkaa pitää lyhentää. Sininen Tulevaisuus.

Kaikki blogit puheenaiheesta Hjallis Harkimo

Kuulkaas Juhana Vartiaisen, ilmastonmuutoksen ja korporativismin epäilijät!

Vartiaisen arvostelijat ovat joissain asioissa häntä enemmän oikeassa ja joissain väärässä. Kaikkia relevantteja näkökulmia (mm.

Harkimon Hjallis suoraan sanottuna

Media toistelee edelleen vanhaa Hjalliksen väitettä, jonka mukaan Orpo on tilataksissa sopinut avustajansa kanssa, että Kokoomus lähtee kannattamaan Universal Credit-ylesitukimallia ilman eduskuntaryhmän osallistamista. Hjallis julkaisi ajatuksen aluksi kolumnissaan 31.3. mitä jo silloin hämmästyin.

Oikein laimeaa kevättä

Dear Kaikki jotka olette joskus edes miettineet äänestämistä, minulla olisi asiaa. 

Onko politiikka sietämättömän kevyttä?

Hjallis Harkimo ja Mikael Jungner sielunveljineen puuhaavat pystyyn uutta poliittista liikettä. Politiikka on kuulema rikki ja kansalaiset tarvitsevat uusia vaikutusmahdollisuuksia. Osaltaanhan näin onkin, sillä kansalaisten luottamus puolueisiin on romahtanut: yhä harvempi äänestää saati on jäsenenä puolueessa. 

Elina Lepomäen visio antaa toivoa kokoomukselle

Vapauden voitto on visio siitä, millainen Suomi olisi parempi Suomi. Se on myös visio siitä millainen olisi parempi kokoomus. Elina Lepomäki käy läpi Suomen poliittiseen järjestelmään liittyviä rakenteellisia ongelmia, jossa hänen oma puolueensa kokoomus saa myös osansa. Hän tekee tämän kaiken, kuten hän itse sanoo, rakkaudella. 

Hjallis Harkimo uskalsi kääntää uuden lehden

Eduskunnan (Ankkalinnan) tasapaino horjahti pahemman kerran, kun liike-elämän Hannu Hanhi, Hjallis Harkimo rikkoi tabut ja rohkeni loikkaamaan suuresta ja mahtavasta Kokoomuksesta. Lasinen katto romahti ja sirpaleita ryhdyttiin kokoamaan. Kokoamisen aikana lasipalaset paljastivat sen minkä Hannu (Hjallis) Hanhi osoitti. Suomalainen politiikka elää ja vaikuttaa värillisen lasikaton alla, kansa ei näe, eikä heille näytetä mitä katon alla on. Se meni hetkellisesti rikki.

Kokoomuspolitiikan erikoistoimittaja Timo Haapalan ristiretki

Politiikan erikoistoimittajan tittelillä kirjoittavalla IS:n Timo Haapalalla vaikuttaa olevan omalla panoksellaan vahva missio puolustaa Kokoomusta ja saada Soteuudistus toteutettua. Viime päivinä hän on tehnyt kaikkensa kampittaakseen Harkimon ja Jungnerin hanketta. Harvakseen näkökulmistaan kirjoittava toimittaja on parantanut tahtiaan ennennäkemättömään vauhtiin kyseenalaistaakseen nämä herrat ja liikkeen oikeutuksen. Onko kyseessä puhdas Kokoomuksen juoksupoikana toimiminen vai katkeruus jostain - vaikea sanoa.

Liike Nyt - populistista höttöä

Populismille on ominaista esittää väitteitä, joiden todenperäisyys on vähän sinne päin, ja antaa sitten ymmärtää väitteen esittäjällä olevan ratkaisu  ongelmaan. Menetelmä on osoittanut tehokkuutensa kautta maailmanhistorian. Suomessa uusin populistinen kehitelmä on kokoomuksesta suuren mediakohun saattelema eronneen Hjallis Harkimon kumppaneineen perustama Liike Nyt. Sen nettisivulla esitetään väite: "Ihmiset ovat kyllästyneitä politiikkaan. Ei ihme. Poliitikot eivät pidä lupauksiaan. Keskustelu on sekavaa ja päätöksenteko on vaikeaa.

Politiikan rappiolla ei ole hyvä olla *

Yhteisten asioiden ajassa reformin aloitti europarlamentaarikko Paavo Väyrynen [1 tuotekehittämällä kansanliike Kansalaispuolueen – innostuneena opistaan mitä EU' ssa merkitsevät edunvalvontajärjestöt – kuten ALDE, jossa Suomen keskustalaiset ovat mukana kymmenien muiden kanssa. Paavo halusi jotain uutta, kun ei päässyt muutoin vaikuttamaan väärään suuntaan ajelehtivassa Keskustassa.

 

Juha Sipilä: Tervetuloa ottamaan meiltä oppia

Useimpien puolueiden jakaessa huolen politiikan tilasta Liike Nyt -hankkeen yhteydessä on Sipilän reaktio toista maata. Hän toivottaa muut tervetulleiksi ottamaan mallia Keskustasta, jonka puolueen toimintatapa on hänen mukaansa päinvastoin malliesimerkki kansanliikkeestä. Yle kertoo kuinka Sipilä hehkutti Lahden kansalaistapaamisessa puolueen toimintatapaa:

"Mitä uudessa kansanliikkeessä haikaillaan, me ollaan 112 vuotta keskustassa tehty. Tänne saa tulla katsomaan miten kansanliike toimii."

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä