*

Esko Nurminen Valtion velkaa pitää lyhentää

%23Hallituskriisi

Aatetrendikäs vähemmistödiktatoria

Ensimmäisenä  kirjoituksena on pakko lähteä hieman laajemmin katsastamaan Suomen politiikkaa. Jyri Paretskoin artikkelista “Tolkun Ihmiset” alkaa olla nyt puolitoista vuotta ja politiikan saralla tuntuu tolkun ihmiset vähentyvän päivä päivältä.

 

Hallitusrauhan julistus

Nyt tarvitaan Suomeen hallitusrauha, koulurauhan ja joulurauhan julistuksen tapaan. SOS-hallitus on tehnyt kipeitä ratkaisuja. Jokainen on joutunut tinkimään elintasostaan. Oma palkkanikin on pudonnut 4000 eurosta 3000 euroon, syitä siihen on ollut se, että luovuin vapaaehtoisesti koulumme valinnaiskurssien pitämisestä antaen mahdollisuuksia nuoremmille opettajille ja oma stressinhallinta.

Hallituksen enemmistö vaarassa

Hallitusyhteistyöhön kiireellä kasattu Uusi vaihtoehto on menettänyt ensimmäisen jäsenensä Kike Elomaan palattua takaisin perussuomalaisiin. Samalla kuin ainakin Juvonen on lähtenyt omille teilleen näyttää siltä, ettei Uusi vaihtoehto ole kovinkaan vakaalla pohjalla.

Hallituskriisi tuo limuviinat kauppaan, kiitos siitä

Kiitos hallituskriisin Saamme limuviinat kauppaan. Pekka "munamies" Puska jäi tovereineen paitsioon. 

Politiikan on loppupeleissä vain peliä, toiset voittaa ja toiset häviää. Keskusta hävisi tässä pelissä. Jotenkin hyvin läpinnäkyvää myös tämä näytelmä.

Oliko tämä yksikynnyskysymys joita uusivaihtoehto asetti omille ministerin salkuilleen?

Minusta suunta on oikea, mutta aivan riittämätön. Alkoholiveroa pitää alentaa jotta saamme matkustajatuonnin ja salakaupan paremmin kuriin tai siis järkiinsä.

 

Kansaa kustaan silmään

Katselin tuossa pääministerin selvitystä hallituskriisistä, ja tuli olo että pitää kirjoittaa jotain.
Koko tämä viime viikkoinen sirkus on koetellut uskoani demokratiaan. Kun Sipilä nousi puhujanpönttöön, ja pokerinaamalla totesi, että uuden vaihtoehdon irtaantumista ei ole ennalta suunniteltu, minun viimeisetkin uskoni puolueeseen nimeltään keskusta murenivat, miten tyhmänä he äänestäjiä pitävät?

PETTIKÖ PERSU ÄÄNESTÄJÄNSÄ

PETTIKÖ PERSU ÄÄNESTÄJÄNSÄ

 

Puoluekokouksen tulos aluksi vihastutti valtaosaa PS:n äänestäjistä. Selvisi ettei PS puolueella valitun johdon alla ole asiaa jatkaa hallituksessa. Jotkut iloitsivat. Toiset olivat syvän pettyneitä. Syyllisiä sekä erilaisia oletettuja tai todellisuusperäisiä motiiveja alettiin rakennella, kaivaa esiin, sekä osoitella vastuuhenkilöitä syyllisiksi.

 

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä